Kun vaikeat asiat opitaan puhumaan ilman piilovittuilua

"Vittuilu on välittämistä."
Monessa työyhteisössä tuo sanonta on elänyt sitkeästi osana huumoria, yhteishenkeä ja joskus jopa johtamisen kulttuuria. Se on ollut tapa selvitä ja kuulua joukkoon, mutta samalla se on vienyt tilaa siltä, mikä työelämässä on kaikkein arvokkainta: aidolta kohtaamiselta.

Olen nähnyt useita työyhteisöjä, joissa vitsailu ja piiloviestit ovat pikkuhiljaa muuttuneet jännitteiksi. Kukaan ei varsinaisesti tarkoita pahaa, mutta silti joku vetäytyy, joku loukkaantuu, ja yhteinen luottamus alkaa rapautua. Kun vaikeat asiat kierretään vitsillä, mitään ei oikeastaan sanota, eikä mikään muutu.

Käänne alkaa siitä, kun joku uskaltaa pysähtyä ja sanoa: "Voitaisiinko puhua tästä ihan oikeasti?" Silloin alkaa harjoittelu. Harjoittelu sitä, että osataan erottaa suorapuheisuus ja loukkaavuus toisistaan. Että opitaan sanomaan:

• mitä minä tarkoitan
  

• miksi tämä on minulle tärkeää
  

• mitä toivon toiselta
  

Kun vuorovaikutuksesta tulee arjen asia eikä poikkeustilanne, alkaa tapahtua jotakin kaunista. Työyhteisö alkaa hengittää eri tavalla. Luottamus kasvaa, ideat virtaavat vapaammin ja palautteesta tulee lahja, ei uhka.

Tämä ei tapahdu hetkessä. Se vaatii harjoitusta, kärsivällisyyttä ja johtajilta esimerkkiä. Mutta kun sen näkee tapahtuvan, tietää, että on jonkin aidosti merkityksellisen äärellä.

Ehkä välittäminen ei lopulta olekaan piilovittuilua, vaan rohkeutta katsoa toista silmiin ja sanoa asiat niin kuin ne ovat, arvostaen.  

Jos haluat vahvistaa työyhteisösi vuorovaikutuskulttuuria ja rakentaa luottamusta, joka kestää myös vaikeat keskustelut, autan mielelläni alkuun.